9 August 2009

Kotikutoista leipää

En ole kovin kummoinen leipuri, makeat leivonnaiset ei ole koskaan olleet mun juttu, pullaa lukuunottamatta. Innostuin kuitenkin joskus kevään aikana leivän leipomisesta, en edes muista koska viimeksi ostettiin kaupasta leipää. Se vaan maistuu niin paljon paremmalle kotitekoisena. Teen yleensä kerrallaan aika pienen annoksen, säilyvyys ei ole kaupasta ostetun veroinen (tietenkään), pakastin on muutenkin aina täynnä ja leipä on parhaimmillaan uunituoreena.



Leivän leipominen on huomattavasti helpompaa kuin mitä ennen kuvittelin, ainekset yksinkertaiset, vaivaaminen hyvää treeniä käsivarsille, ainoa aikaa paljon vievä vaihe on nostattaminen, jossa kuluukin hyvä tovi. Epäonnistuminen on vaikeaa, jos malttaa nostattaa taikinan tarpeeksi hyvin kahteen kertaan, ensin taikinan ja vielä uudelleen juuri ennen uuniin laittamista.



Usein teen ihan perusleipää, erilaisilla jauhoilla, leseillä tai siemenillä terästettynä, välillä lisään taikinaan oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja, porkkanaa, yrttejä, halloumia, pinaattia tai kuten viimeksi rucolaa.



Valitettavasti kunnon ruisleipä on edelleen saavuttamattomissa, tai oikeastaan Suomen vierailujen varassa. Paikallisissa kaupoissa myytävää saksalaista "terveysleipää" ei todellakaan lasketa.

5 comments:

  1. No ei tod.!

    Mutta hei ootkos kokeillu suomikauppa.comia, sieltä saa jos jonkinlaista suomitavaraa, myös elintarviketta. Olen saanut myös mieheni koukutettua reissumieheen, jota onneksi saan yhdestä EU-kaupasta täältä.

    ReplyDelete
  2. May, no en ole kokeillut, jostain syystä mulla on ollut (harha)käsitys, että postikulut on aika astronomiset?

    ReplyDelete
  3. Oi miten ihanan näköisiä leipomuksia. Kumma juttu muuten, että mä leivon loppujen lopuksi aika paljon, mutta leipiä en ole KOSKAAN vielä tehnyt:O

    ReplyDelete
  4. No enpä muuten ole tsekannutkaan niitä postikuluja. Eikö teillä ole jotain eeuujuttuja ollenkaan siellä lähellä?

    ReplyDelete
  5. Aini, kiitos! Ei muuta kuin kokeilemaan inspiraation osuessa, sulta se sujuu kokeneena leipurina varmasti loistavasti :)

    May, No ei mun tietääkseni. Lontoossa on joku Suomi-kahvila, joka myy mm. suklaata, mutta en tiedä onko siellä on valikoimassa ruisleipääkin.

    ReplyDelete