7 September 2009

Huomenna sitten taas töihin

Noniin. Tänään murjotuttaa astetta vähemmän kuin eilen, kiitos hyvien yöunien ja lieventyneen päänsäryn. Uudelleen alkanut pahoinvointi valitettavasti jatkuu edelleen... ja ääh, taas alkoi valitus :)


Lomalla tuli tehtyä kaikkea mitä pitikin, rentoutumista, mökkeilyä ja veneilyä, uitua ekaa kertaa koko kesänä ja tavattua sekä sukulaisia että ystäviä. Shoppailtuakin tuli vähäsen, kerrankin oli innokkaita lapsenvahteja, joten olihan tilaisuus käytettävä hyväksi. Syöminen oli lomalla kuitenkin vähän turhankin isossa osassa ja vaaka ei näyttänyt paluupäivänä kovin ilahduttavia lukemia...


Syömisestä päästäänkin tämänhetkiseen ykköspelkooni raskausdiabetekseen, joka on kummitellut mielessä koko viikonlopun. Oivahan oli varsin isokokoinen vauva syntyessään, enkä todellakaan toivo tämän vielä hautomossa olevan ainakaan isompi. Painoa on tullut ihan kertakaikkiaan liikaa, tätä vauhtia 30 kiloa ei olisi mikään ihme. En tiedä voiko raskausdiabeteksen tuloa estää jos se on tullakseen, mutta jotain ruokavaliopohjaista ennakkoehkäisyä aion edes yrittää.



Valitettavasti kameran johto on hukassa, eli en saa mitään matka- tai asukuvia koneelle ennen kuin se löytyy jostain.

kuvat google images

No comments:

Post a Comment